maanantai 15. helmikuuta 2016

Ongelma selätetty?




Jos en touhua ja kouluttaudu viikonloppuisin omien koirien kanssa, puuhailen sitten koiramaisissa merkeissä muuten. Sunnuntaina olin kehäsihteerinä tokokokeessa, pääsin ihan aitopaikalta seuraamaan EVL ja VOI luokan koirakoita. EVL luokassa oli monta tosi hyvää suoritusta ja ykköstuloksia saivat kasaan, vitsi miten siinä tulikin hinku jo itsekin koekentille, harmi ettei koira ole ihan vielä valmis, mutta kotiin päästyä oli pakko päästä itsekin treenaamaan. Kovin olisi jo intoa päästä pian ylempiin luokkiin, mutta saataisiin nyt tuo avoin ensin alta pois. Ruutu meillä jo näyttää olevan ihan kivalla mallilla, merkin kiertokin on jo parempi, ehkä kevään aikana päästäisiin kokeilemaan kokeeseen osallistumista. Loppukuusta osallistun vielä Häjyn kanssa toko ja tottis seminaariin.

Tunnaria oli myös "pakko" ottaa, alkuun tein aiemman ohjeen mukaan ja piilotin oman ruutunauhan alle, nenää käytti ja toi joka kerta oman sieltä. Parin hyvän toiston jälkeen lisäsin muita, koskemattomia tunnareita lähetysreitin sivuun, ekalla kerralla Häjy nuuhkaisi kasaa, mietti josko ottaisi siitä kapulan, mutta en puuttunut sen tekemiseen mitenkään, hetken mietinnän jälkeen se paineli ruutunauhan alle piilotetun tunnarin luo ja toi sen sieltä. Pienellä riskillä päätin lisätä vähän panoksia, tehden itseni kanssa jo sopimuksen, että jos ei onnistu niin palataan askel taaksepäin. Heitin ruutunauhan sivuun, pistin tunnarit riviin ja oman vähän kauemmas muista ja lähetin koiran. Meni tunnareille, mietti, käytti nenäänsä, mutta vähän hätäisesti päätteli, nappasi väärän suuhunsa, koirasta kyllä huomasi, että se empi ottiko oikean vai ei, jäi tunnareille, väärä suussa, kurkkasi mua, mutta en sanonut sille mitään, se tiputti väärän ja etsi oikean. Otti oikean ja toi sen mulle jonka jälkeen megabileet. Noutoa oli ollut tarkoitus treenata myös, mutta koska tunnari oli ihan super, lopetettiin treenit siihen ja koira sai lopuksi vielä rallattaa pallon kanssa. Tästä pääset katsomaan tunnarivideon.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tunnistusnouto, eli TOKOn voittajaluokan liike, jossa koiran tulee noutaa ohjaalta haiseva kapula viiden muun kapulan seasta. Koira ei saa ottaa muita kapuloita suuhun.

      Poista

Kiitos kommentista! ♥