sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Elämä nivelrikkoisen kanssa

Puolivuotiaana välikuvattu terveeksi, vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä virallisissa kuvissa D/D lonkat, höystettynä nivelrikolla. Maalikonkin silmään lonkat näytti aika hurjilta ja siinä yrittäen kyyneliä nieleskellä, mietin jo kysynkö, että kannattaako koko koiraa edes herättää. Se kuitenkin heräili sinäaikana, kun me kauhisteltiin ja käytiin kuvia läpi, se lyrrelsi luokseni, ei siinä enään moista lausetta pystynyt sanomaan. Tulos tuli hirveänä shokkina, pettymys, epävarmuus. Siinä muutaman viikon ajatukset. Kuvauspäivä oli järkyttävä, lähdin niin luottavaisin mielin ja matto vedettiinkin tyystin alta pois. 

Moni yritti kai lohduttaa sanomalla miten pitkään se oma rekku on elänyt lonkkavian kanssa, ihan voin kertoa, että se ei ihan oikeasti lohduta tippaakaan, mutta hienoa, että sun turre eli niin ja niin kauan. Jokainen päivä voi kuitenkin olla viimeinen, terveenkin koiran kanssa. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, mutta tälläisen koiran kanssa sitä vavahtuu pieneenkin epäpuhtauteen liikkeissä, siihen jos koira vaikuttaa edes hitusen "oudolta" normaalista. Heti sitä miettii, että noni nytko se aika tulee. Toisaalta en myös jaksa ja halua murehtia sitä etukäteen, minkä sille voi, kun tälläiset kortit on jaettu. Ei elämästä mitään tule jos vaan murehtii, pitää nauttia yhteisestä taipaleesta, kesti sitä viikon, kuukauden, vuoden tai vuosia. 

Häjy saa elää ihan tavallista koiran elämää ilman rajoitteita, sen kanssa harrastetaan, liikutaan ja annan sen juosta ja rellestä ihan just niin paljon kuin itse haluaa. Koira kun ei ymmärrä miksei saa tehdä jotain mitä on ennen diagnoosia saanut ja niin kauan, kun se ei oireile mitenkään, en näe minkäänlaista syytä estää sitä elämästä elämäänsä täysillä. Surullista se on jos koiran elämä on pelkkää lyhyttä hihnalenkkiä. 

Nivelravinne menee purkista, samoin löhiöljy, en näe mitään syytä ruokkia nimeämainitsematonta merkkiä jota hehkutetaan hyväksi mm. nivelrikkoon, sisältö kertoo kuitenkin jotain aivan muuta kuin laadukkuutta, myöskään nivelravinne määrät on niin olemattomat, että on aivan hölynpölyä. Kipulääkettä ei ole tarvinnut kuin yksi kunnon kuuri syöttää ja siinä jo näki, että jatkuvalle kipulääkitykselle tuo ei sovi, tosin en myöskään koe tarpeelliseksi pitkittää koiran elämää niin, että se vaatii päivittäisen kipulääkityksen elääkseen. 

Nivelravinteiden lisäksi on alkuvuodesta aloitettu cartrophen pistossarjat, Häjy saa sarjan puolen vuoden välein. Tämän aloituksen jälkeen ne yksittäisetkin, satunnaiset ontumiset on jääneet kokonaan pois. Mitä moinen cartrophen sitten on? "Cartrophen parantaa nivelrikkoisen nivelen toimintaa useilla erimekanismeilla. Cartrophen parantaa synoviaalinesteen ja nivelruston aineenvaihduntaa, lisäksi se estää nivelvaurioissa erittyvien, rustoa hajottavien entsyymien toimintaa. Cartrophenilla on myös fibrinolyyttinen ja antikoagulanttivaikutus, mikä edistää nivelen alueen verenkiertoa. Cartrophen vaikuttaa myös antiinflammatorisesti."  Lähde: vetcare

Nivelrikkohan on siitä ikävä, että sitä ei voi parantaa, se etenee koko ajan. Sitä voi vain yrittää hidastaa ja antaa koiralle sen arvoisensa elämä. Se miten kauan koira moisen vaivan kanssa pystyy elämään ei tiedä, toiset kauemmin ja toiset vähän vähemmän aikaa. Häjyn onni on toki se, että se on pieni ja kevytrakenteinen. Sitä voi vain toivoa, että rikko ei etene vauhdilla vaan toinen saisi monta kivutonta ja onnellista vuotta.

Meidän kohdalla sentään kävi siinä tuuri, että koira on saanut ja pystynyt aivan normaaliin elämään siinä missä tervekin koira. Mutta itse silti joissain tilanteissa hieman pelkää miten siinä käy ja maalailee piruja seinille, että kohta se kuitenkin ontuu. Sillähän on takana yksi ihan hurja ontuminen joka näytti siltä kuin jalka menisi joka askeleella sijoiltaan, kuitenkaan kuvissa ja muussa tutkimuksessa ei löytynyt mitään vikaa joka olisi moisen selittänyt ja parin päivän levolla koira oli taas elämänsä kunnossa. Eli toisinsanoen meillä elämä nivelrikkoisen koiran kanssa sujuu tällä hetkellä oikein kivasti ja ilman murhetta. 

Me nautitaan yhteisestä matkasta niin kauan, kuin sitä meille vain suodaan. ♥

15 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä todella surullista että nuori koira kyseessä ja koskaan ei tiedä koska on aika luopua :/ Tsemppiä jatkoon ja Häjylle pitkää ikää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä juuri. Onneksi on ollut oireeton, vaikka se ei koirasta tervettä teekkään. Kiitämme. :)

      Poista
  2. Kuulostipa tutulta. On muuten täysin totta, että ei voisi vähempää kiinnostaa ne muiden kertomukset kuinka meidän Musti eli 13 vuotiaaksi nivelrikon kanssa. Ja mulla ainakin siinä kohtaa aina myls hälytyskellot soi että niin eli, mutta millaista elämää..
    On raastavaa kattoa nivelrikkoisen elämää vierestä ja päivittäin seurana sitä ku haukka, miten se liikkum nuoleeko tassuja liian, venytteleekö liikaa vai liian vähän. Jäykistyykö ilman liikettä vai liikkeen jälkeen.... Lista on loputon... Itse menin samalla linjalla. Koira veti täysillä koko elämänsä, hieman lyhyen elämön, mutta onnellisen sellaisen ja löhti kivuttomille maille mieluummin vähä liian aikaisin kun liian myöhään. Tsemppiä teille ja toivon pitkää oireetonta aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toi, että vaikka onkin ollut oireeton niin kyllä sitä vaan kyttää ihan erilailla, kaikki rapsuttelu ja nuoleminen on sellasia, että jää miettimään onko kivusta vai jotain ihan normaalia. Mukava (tyntyy tyhmältä sana valinnalta) kuulla, että on muitakin joka ajattelee asiaa samanlaisesti.

      Kiitos ja samaa toivon minäkin!

      Poista
  3. Nauttikaa vaan ja hyvä että pistokset auttaa kuten meilläkin, kaikille ei tuo aine tuo helpotusta. Täysillä etiäpäin, se on jokainen koira yksilöllinen vikoineen ja vaivoineen. Kyllähän se tuo meidän turrekin tossa menee :D Entä osteopatia se yhdistettynä hoitoihin on auttanut meitä valtavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lukenu kans ettei kaikille tuo apua, mutta onneksi meille tuo. :) Toki eihän tuo pahasti ole tähän mennessä muutenkaan oireillut, mutta se satunnainen vähäinenkin oireilu on kadonnut tyystin. Osteopatiaan en ole tutustunut, kun en ole kokenut vielä tarpeelliseksi. Me käydään yllämainittujen lisäksi hierojalla aina tarpeen tullessa ja nämä on vielä riittänyt. :)

      Poista
    2. Hieroja on on ihan ok mutta jopa Jalo toisella kerralla rentoutui osteopaatilla
      ja sen liikkeet tulivat silmissä puhtaammiksi, vapaammiksi, aika kreisiä :)

      Poista
    3. Meillä on kyllä ihan hieronta auttanut kaikkiin jumeihin ym. Kyllä eron huomaa heti jos on ollut jumissa ja, kun on hierottu auki. :)

      Poista
  4. Voi paska, kuulostaa tosi ikävältä. Onneks vaikutat tekstiesi perusteella fiksulta koiranomistajalta. "Hyviä" kipupäiviä teille, ja hyvällä tarkoitan mahdollisimman vähää kipua <3

    VastaaPoista
  5. Lueskelin tätä vasta nyt kun ei aiemmin oikeen kiinnostanut... :/ Ehkä valmiiksi paskassa vaiheessa veemäisintä oli juuri se, kuinka sessut ja tessut on eläny "hyvällä hoidolla" puoliksi huumattuna ja oikeastaan kaikki liikunta karsittuna melkee kakskymmentä vuotta. Ja kuinka minä sitten olin vain huono omistaja, kun en mitään tehnyt B)

    Ihmiset eivät ymmärrä että laatu ei ole sama asia kuin elämän pituus. Tai että koirat ovat yksilöitä tai että liikkumaan luotu eläin kärsii, jos loppuelämän tuomio on olla juoksematta. Tai muuta sellaista.

    Typerintä on se, että näkemättä tai tietämättä yhtään mitään lauotaan totuuksia, mustamaalataan ja viitataan kintaalla väheksyen kaikkea omistajan kokemaa. Ihan vain koska virtuaalikoirien sadut päättyvät ainoastaan onnellisesti, sillä eihän oikeassakaan elämässä kukaan voi koskaan kuolla.

    Olipa kiva jurputtaa. Paljon kivuttomia päiviä teille ja onneksi teillä on huomattu ajoissa tuo :) ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥