sunnuntai 25. syyskuuta 2016

You can be a champion

Mun tekisi mieli itkeä onnesta. Muistin taas miksi niin kovin olen tykännyt harrastaa Häjyn kanssa. Varovaisesti treenailtiin itsenäisesti ja vau, olen tällä hetkellä niin iloinen ja tyytyväinen etten oikein löydä järkeviä sanoja. Kattokaa ite videolta niin ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Koiran tekeminen alkaa vihdoin olemaan sen tasoista mihin se pystyy, joo pieniä teknisiä virheitä, mutta niihin en hirveästi puutu nyt, tärkeintä on, että koira on rento ja iloisella asenteella tekemässä hommia. Sillä heilui häntä ja ne korvat, ne pirskatin korvat oli pystyssä! Oma usko meihin koirakkona kasvoi huimasti ja sain aimo annoksen itseluottamusta, sitä me tai ainakin minä olen kaivannut ja tarvinnut. Jospa me pian saataisiin menolippu voivoi luokaan.

Ruutu
Se ampaisi sinne heti aivan julmetulla vauhdilla ja kerran karkasi ruutuun ennen kuin ehti edes perusasentoon. Liike oli aivan erilainen mitä aikaisemmin, valoa tunnellin päässä ja nyt ei tahkota liikaa jottei pilata tätä hyvää mielentilaa sillä!

Merkin kiertäminen
Ei epäröinyt tässäkään, juoksi heti merkille ja kiersi, hieman se vaatii vieläkin apuja sieltä takaisin tulemiseen, mutta olen niin tyytyväinen muuten suoritukseen.

Nämä on ollut meidän ongelmaliikeet, mutta nyt kun koira alkaa olemaan rento ja sellaisessa työmoodissa missä on parhaimillaan ollut, alkaa se näyttämään ja antamaan itsestään tasoistansa suoritusta. Teknisestihan tuossa on nyt viilattavaa, mutta tällä hetkellä on mielentila ja asenne niin paljon isomassa roolissa. Kyllä siitä TVA vielä leivotaan, eikö vain?

4 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Tuhansia toistoja, iloista mieltä ja päättäväisyyttä niin mahdollisuudet ovat rajattomat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri näin, hampaat irvessä julmetulla tahdilla ei tarkoitus mitään tehdä. :) Mennään sellasta tahtia mikä molemmille sopii. Positiivista, että alkaa olemaan taas iloinen ja rento, sekä tekemisessä mukana sataprosenttisesti!

      Poista
  2. Tosi ihana video, Häjy tekee töitä niin mielellään ja sinkoaa roimalla vauhdilla perään.
    Upea ruutuunmeno ja kierto, osattaisiinpa mekin vielä jonain päivänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ❤️ Töitä, töitä ja töitä. Me ollaan kans juuri näitä liikkeittä tahkottu hirmuisesti, ehkä vähän liikaakin, yllätyin itekin miten hienosti koira teki!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥